
Vaalit -
Ajankohtaista -
Uutisarkisto

Uutisarkisto
2013
2012
2011
2010
2009
2008
- Selvitys sähköisen äänestyksen kokeilusta osoitti puutteita hankehallinnossa.
- Oikeusministeriö ottaa oikeuskanslerin kritiikin vakavasti - toimenpiteisiin on jo ryhdytty.
- Oikeusministeriö on käynnistänyt sisäisen tarkastuksen kunnallisvaalien sähköisen äänestyksen kokeilusta.
- Kunnallisvaalien vahvistetut tulokset.
- Sähköisen äänestyksen kokeilusta myönteistä palautetta – noin 200 äänestystä kuitenkin keskeytyi erehdyksessä.
- Kunnallisvaalien tulospalvelu vaalisivuilla.
- Yli miljoona äänesti ennakkoon.
- Kunnallisvaalien ennakkoäänestys.
- Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona.
- VRK:n tiedote: Koko maan kattava äänestyspaikkapalvelu avattu - Äänestyspaikat löytyvät internetistä.
- Kuntaliiton tiedote: Ennakkoäänestys alkaa viikon päästä. Äänestää voi vesillä ja pyörillä.
- Vaalimainosten sijoittaminen. Tiehallinnon tiedote ja Ohjeet vaalimainosten sijoittamisesta yleisten teiden varsille.
- Kunnallisvaalit 26.10.2008.
- Sähköinen äänestys toteutetaan kolmessa kunnassa.
- Kunnallisvaalien ehdokastiedot löytyvät vaalisivuilta.
- Vaalirahoitusilmoituksista kunnallisvaaleissa annettiin uudet ohjeet.
- Vaalirahoituslakiin muutoksia kunnallisvaalien osalta.
- Kuntaliiton tiedote: Kuntavaaleissa valitaan 10 412 valtuutettua.
- Kunnallisvaalien ennakkoäänestyspaikat verkkosivuilla.
- Kunnallisvaalitietoa jaetaan 13:lla eri kielellä – Joukko uusia kieliä mukana. Tietoa kunnallisvaaleista suomen, ruotsin, inarinsaamen, pohjoissaamen, englannin, viron, venäjän, somalin, saksan, kiinan, thain, turkin, arabian, espanjan ja ranskan kielillä sekä selkokielellä (Selkokeskuksen verkkosivuilla) ja viittomakielellä (Kuurojen Liitto ry:n verkkosivuilla).
- VRK:n tiedote: Äänioikeuskunta sekä vaalipäivän äänestyspaikka määräytyvät väestötietojärjestelmässä olevan vakinaisen osoitteen mukaan.
- Kaksi puoluetta merkitty takaisin puoluerekisteriin.
- Kunnallisvaalien äänestysikärajasta tehdään selvitys oikeusministeriössä.
- OM:n vastaus 14.8.2008 oikeuskanslerin lisäselvityspyyntöön vaalirahoitusasiassa.
- OM:n vastaus 17.6.2008 oikeuskanslerin selvityspyyntöön (vaalirahoitusilmoitusten käsittely).
- Sähköisen äänestyksen kokeilu arvioitiin turvalliseksi.
- Säännöksiä kunnallisvaalien vaalirahoitusilmoituksista esitetään tarkennettaviksi.
- Toimikunta uudistamaan vaali- ja puoluerahoitusta.
- Oikeusministeriö valmistelee pikaisesti ensimmäiset muutokset vaalirahoituslakiin kunnallisvaaleihin.
- Taidemyynnin tai seminaaritulojen ilmoittaminen ehdokkaan vaalirahoitusilmoituksessa.
- Vaalirahoitusilmoitusten tarkastamisoikeutta ei ole nykyisessä laissa.
- Oikeusministeriö uudistaa vaalirahoituslakia.
- Toimikunta ehdottaa: Vaalialue ja äänikynnykset käyttöön eduskuntavaaleissa.
- Kunnallisvaalit 2008: Sähköinen äänestys toteutetaan kolmessa kunnassa.
2007
2006
2005
2004
2003
2002
2001
|