Kunnallisvaalit 26.10.2008

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 1.10.2008 8.15
Tiedote -

Kunnallisvaalit toimitetaan sunnuntaina 26. lokakuuta. Vaaleissa valitaan kuntiin neljäksi vuodeksi valtuuston jäsenet ja varajäsenet. Koko maassa valtuutettuja valitaan yhteensä noin 10 400. Kunnallisvaalit toimitetaan vuoden 2009 alusta voimaan tulevaa kuntajakoa noudattaen. Kuntaliitoksia toteutuu neljän vuoden takaisiin vaaleihin verrattuna siten, että valtuustot valitaan nyt 332 kuntaan, kun viime vaaleissa ne valittiin 416 kuntaan. Henkilöllä, joka täyttää viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta, on kunnallisvaaleissa äänioikeus siinä kunnassa, jossa hänellä oli kotipaikka 5. syyskuuta 2008. Äänioikeutettuja on lähes 4,2 miljoonaa. Suomen kansalaisten ohella äänioikeutettuja ovat ne EU:n jäsenvaltioiden sekä Islannin ja Norjan kansalaiset, joilla on kotikunta Suomessa. Muut ulkomaalaiset ovat kunnallisvaaleissa äänioikeutettuja, jos heillä on ollut kotikunta Suomessa vähintään kahden vuoden ajan.

Kaikki äänioikeutetut, joiden osoite on väestötietojärjestelmässä, saavat syys-lokakuussa Väestörekisterikeskukselta ilmoituksen äänioikeudesta (ilmoituskortin). Oikeusministeriö on lisäksi lähettänyt kirjeen noin 106 000 nuorelle, jotka pääsevät nyt ensimmäistä kertaa käyttämään äänioikeuttaan.

Äänestettäessä tulee olla mukana kuvallinen henkilöllisyystodistus (ajokortti, passi tai muu vastaava asiakirja). Myös ilmoituskortti on hyvä ottaa mukaan, sillä se nopeuttaa äänestystä. Vaalipäivänä 26. lokakuuta saa äänestää vain ilmoituskorttiin merkityssä äänestyspaikassa. Äänestyspaikat ovat avoinna kello 9-20. Vaaleissa saa äänestää oman kunnan ehdokasta.

Ennakkoäänestyspaikat netistä ja puhelinpalvelusta

Ennakkoäänestys on kotimaassa 15.-21. lokakuuta ja ulkomailla 15.–18. lokakuuta. Osassa ennakkoäänestyspaikkoja ajanjakso on kuitenkin lyhyempi. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Ennakkoäänestyspaikassa on luettelo, josta äänestäjä saa tiedot oman kuntansa ehdokkaista.

Ennakkoäänestyspaikkojen sijainnista ja aukioloajoista on tiedot verkkosivuilla www.vaalit.fi. Ennakkoäänestyspaikoista saa tietoa myös oikeusministeriön maksuttomasta vaalipalvelunumerosta 0800-1-57575 (ruotsiksi 0800-1-38383).

Ulkomailla äänestävät lähinnä matkoilla olevat, sillä ulkosuomalaisilla, eli niillä, joilla ei ole Suomessa vakinaista kotikuntaa, ei ole äänioikeutta kunnallisvaaleissa.

Jos äänioikeutetun liikuntakyky on rajoittunut siinä määrin, ettei hän pääse ennakkoäänestys- tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, hän saa äänestää omassa kunnassaan ennakkoon kotonaan. Kotiäänestykseen haluavan on ilmoittauduttava kotikuntansa keskusvaalilautakunnalle viimeistään 14. lokakuuta.

Ääntenlaskennan aikataulu

Kunkin kunnan keskusvaalilautakunta pyrkii laskemaan ennakkoäänet vaalipäivänä kello 20 mennessä. Vaalipäivän äänien laskenta aloitetaan heti vaalihuoneistojen sulkemisen jälkeen. Kuntakohtaiset tulokset ovat valtaosassa kuntia valmiit noin kello 22, mutta suurimmissa kaupungeissa laskenta voi kestää puolille öin.

Tarkastuslaskennan valmistuttua kunnan keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen keskiviikkona 29. lokakuuta kello 18 jälkeen.

Kainuun maakuntavaalien ennakkoäänestys nyt koko maassa

Kunnallisvaalien yhteydessä toimitetaan Kainuussa maakuntavaalit kahdeksan kunnan alueella (Kajaani, Kuhmo, Hyrynsalmi, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi). Niissä valitaan jäsenet Kainuun maakuntavaltuustoon neljäksi vuodeksi. Uutta on, että kaikissa kotimaan ennakkoäänestyspaikoissa voi antaa äänensä myös maakuntavaaleissa.

Vaalirahoituksesta tehtävä ilmoitus kunnan keskusvaalilautakunnalle

Valtuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi valittujen on tehtävä ilmoitus vaalirahoituksestaan kunnan keskusvaalilautakunnalle. Ilmoitus on annettava viimeistään 29. joulukuuta 2008 ja se on julkinen.

Vaalirahoitusilmoituksessa on mainittava erikseen jokaisen yksittäisen tuen arvo ja sen antajan nimi, jos tuki on vähintään 1 000 euroa. Uudistetut lomakkeet ja ohjeet vaalirahoitusilmoitusten tekemisestä vuoden 2008 kunnallisvaaleissa ja Kainuun maakuntavaaleissa löytyvät osoitteesta www.vaalit.fi

Lisätietoja: vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, puh. (09) 1606 7572
neuvotteleva virkamies Jussi Aaltonen puh. (09) 1606 7620
ylitarkastaja Jukka Leino, puh. 010 36 64611
sähköposti: [email protected]

Tietoa ja tuloksia vaalisivuilla

Oikeusministeriön vaalisivuilla www.vaalit.fi on tietoa vaaleista ja vaalien jälkeen myös vaalituloksia. Sivuilta löytyy perustietoa äänestämisestä sekä mm.

- tiedot ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista
- tilastot äänioikeutetuista
- tiedot ehdokkaista kunnittain.

Tulospalvelut www.vaalit.fi –sivuilla:

- jokaisen ennakkoäänestyspäivän iltana klo 18: ennakkoon äänestäneiden määrä koko maassa ja klo 21: ennakkoon äänestäneiden määrät koko maassa, vaalipiireittäin ja kunnittain
- vaalipäivän iltana alkaen klo 20 vaalitulospalvelu: tulokset koko maassa, vaalipiireissä ja kunnissa sekä valittujen ehdokkaiden nimet kussakin kunnassa. Tulokset äänestysalueilla julkaistaan vaalituloksen vahvistamisen jälkeen 29.10.

Tuija Brax