Äänioikeus ja äänioikeusrekisteri

Äänioikeus

Suomessa toimitettavissa europarlamenttivaaleissa äänioikeutettu on jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttänyt

a) Suomen kansalainen asuinpaikkaan katsomatta, ja
b) muun EU:n jäsenvaltion kansalainen, joka ei ole menettänyt vaalikelpoisuuttaan kotivaltiossaan ja on viimeistään 80. päivänä ennen vaalipäivää ilmoittautunut maistraatille otettavaksi Suomen äänioikeusrekisteriin ja
b1) jolla on kotikunta Suomessa 51. päivänä ennen vaalipäivää tai
b2) joka on EU:n tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa tai tällaisen henkilön perheenjäsen, joka asuu Suomessa.

Ilmoittautuminen voidaan tehdä käyttäen Väestörekisterikeskuksen lomaketta.

Äänioikeutettu saa samoissa europarlamenttivaaleissa äänestää vain yhdessä EU:n jäsenvaltiossa: joko kotivaltiossaan tai siinä valtiossa, jossa asuu (asuinvaltiossaan).

Suomen kansalainen, joka on säädetyssä määräajassa ilmoittautunut äänestäjäksi jonkun toisen EU:n jäsenvaltion europarlamenttivaaleissa, ei ole äänioikeutettu Suomen europarlamenttivaaleissa.

Äänioikeusrekisteri

Väestörekisterikeskus laatii äänioikeutetuista atk-perusteisen rekisterin (äänioikeusrekisteri) 46. päivänä ennen vaalipäivää. Äänioikeusrekisteriin otetaan jokaisesta äänioikeutetusta ne tiedot (muun muassa nimi, henkilötunnus, kotikunta ja vaalipäivän äänestyspaikka), jotka olivat väestötietojärjestelmässä 51. päivänä ennen vaalipäivää.

Äänioikeusrekisteri on julkisesti nähtävillä maistraateissa 41. päivästä ennen vaalipäivää alkaen. Jokaiselle rekisteriin otetulle postitetaan lisäksi viimeistään 24. päivänä ennen vaalipäivää ilmoitus äänioikeudesta (ilmoituskortti), jossa mainitaan muun muassa vaalipäivä, ennakkoäänestyspäivät, äänioikeutetun äänestyspaikan osoite sekä vaaliviranomaisten yhteystiedot. Äänioikeusrekisteristä tulostetaan myöhemmin vaaliluettelot vaalipäivän äänestyspaikoille.

Äänioikeusrekisteriä koskevat oikaisuvaatimukset tulee tehdä maistraatille viimeistään 16. päivänä ennen vaalipäivää. Oikaisua voidaan vaatia muun muassa silloin, jos henkilö katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty rekisteristä pois tai että hänen rekisterissä olevat tietonsa ovat virheellisiä. Oikaisuvaatimus voidaan tehdä oikeusministeriön päätöksellään (802/1998) vahvistaman kaavan mukaisella lomakkeella. Maistraatti ratkaisee oikaisuvaatimukset viimeistään 13. päivänä ennen vaalipäivää. Maistraatin päätökseen tyytymätön voi hakea siihen valittamalla muutosta alueelliselta hallinto-oikeudelta viimeistään 7. päivänä siitä, kun sai päätöksen tiedoksi. Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea valittamalla muutosta. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle voidaan kuitenkin valittaa ns. ylimääräisin muutoksenhakukeinoin eli tekemällä kantelu taikka hakemus hallintopäätöksen purkamiseksi tai menetetyn määräajan palauttamiseksi. Viimeksi mainitut muutoksenhakukeinot tulevat käytännössä erittäin harvoin kysymykseen.

Äänioikeusrekisteri tulee lainvoimaiseksi 12. päivänä ennen vaalipäivää kello 12. Rekisteriä on tämän jälkeen noudatettava muuttamattomana, toisin sanoen ketään henkilöä ei enää saa poistaa rekisteristä eikä lisätä siihen eikä myöskään rekisterissä olevia tietoja voi muuttaa. Poikkeuksen tästä voivat tehdä ainoastaan ne tapaukset, joissa hallinto-oikeus tai korkein hallinto-oikeus antaa päätöksensä vasta äänioikeusrekisterin lainvoimaiseksi tulon jälkeen. Tällöin esimerkiksi hallinto-oikeuden päätöksellä äänioikeusrekisteriin lisätty henkilö saa äänestää vaaleissa, mutta hänen on otettava päätös mukaansa äänestyspaikalle ja esitettävä se vaaliviranomaisille.