Henkilöllisyyden selvittäminen äänestettäessä

Julkaisuajankohta 8.4.2019 12.51
Tiedote

Vaalilain mukaan äänestäjä on velvollinen esittämään vaalivirkailijalle selvityksen henkilöllisyydestään.

Selvitys on mahdollista esittää usealla eri tavalla, muun muassa voimassa olevalla poliisin myöntämällä henkilökortilla, passilla, ajokortilla, mobiiliajokortilla tai kuvallisella Kela-kortilla. Esitettävästä asiakirjasta tulisi näkyä äänioikeutetun täydellinen nimi, henkilötunnus ja valokuva. Äänestäjän henkilöllisyyden voi todeta myös ulkomaisesta voimassa olevasta kuvallisesta henkilöllisyystodistuksesta, joka sisältää edellä mainitut tiedot.

Äänestyspaikan vaalivirkailija arvioi aina tapauskohtaisesti, mikä selvitys on riittävä. Esimerkiksi pahvinen ajokortti kelpaa henkilöllisyyden selvittämiseen sillä edellytyksellä, että vaalivirkailija tunnistaa äänestäjän pahvisen ajokortin kuvasta ja muutonkin pitää selvitystä riittävänä. Muutkin asiakirjat, esimerkiksi hiljattain vanhentunut passi, saattavat kelvata henkilöllisyyden selvittämiseen. Jos vaalivirkailija ei pysty tunnistamaan henkilöä asiakirjan kuvasta, se ei kelpaa selvitykseksi. 

Jos äänioikeutetulla ei ole henkilöllisyyttä osoittavaa voimassa olevaa asiakirjaa, hän voi saada poliisilaitokselta maksuttoman, väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Sitä haettaessa tarvitaan kaksi passikuvaa, jotka ovat enintään kuusi kuukautta vanhoja. Väliaikaisen henkilökortin voi noutaa aukioloaikojen puitteissa miltä tahansa poliisiasemalta, joka tarjoaa lupapalveluita, ja sen saa välittömästi asioinnin yhteydessä mukaansa. Kortin hankkimista varten ei tarvitse varata aikaa etukäteen. Jos äänioikeutetulla on vanha passi tai henkilökortti, niin se on hyvä ottaa mukaan haettaessa väliaikaista korttia.