Eduskuntavaalit siirtyvät huhtikuulle vuodesta 2011 lähtien - Myös presidentinvaalin ajankohta myöhäisemmäksi

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 20.5.2010 10.00
Tiedote -

Eduskuntavaalien ja presidentinvaalin ajankohtia muutetaan. Eduskuntavaalit järjestetään jatkossa huhtikuun kolmantena sunnuntaina eli kuukautta myöhemmin kuin tähän saakka. Seuraavat eduskuntavaalit ovat 17. huhtikuuta 2011 ja ennakkoäänestys on 6.-12. huhtikuuta.

Jos huhtikuun kolmas sunnuntai on pääsiäispäivä tai pääsiäispäivän jälkeinen sunnuntai, vaalipäivä siirtyy pääsiäispäivää edeltäväksi sunnuntaiksi.

Hallitus esitti muutosten vahvistamista ja tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa muutokset tulemaan voimaan 1. kesäkuuta 2010.

Presidentinvaali toimitetaan jatkossa tammikuun neljäntenä sunnuntaina, joka on viikkoa myöhemmin kuin tähän saakka. Seuraava presidentinvaali toimitetaan 22. tammikuuta 2012.

Omaishoitajalle mahdollisuus kotiäänestykseen tietyin edellytyksin

Ennakkoäänestysmahdollisuuksia parannetaan siten, että kotiäänestykseen oikeutetun henkilön omaishoitaja voi äänestää kotiäänestyksessä samalla kertaa kuin hoidettava. Edellytyksenä on, että omaishoitaja asuu samassa taloudessa kuin hoidettava ja on äänioikeutettu samassa kunnassa kuin hän.

Vaalipiirirajoihin muutoksia

Vuoden 2010 alussa voimaan tulleet kuntaliitokset - Himangan liittäminen Kalajokeen, Noormarkun liittäminen Poriin, Ylämaan liittäminen Lappeenrantaan sekä uuden Loviisan kaupungin muodostaminen - aiheuttavat vastaavat muutokset vaalilain kuntaluetteloon. Osa liitoksista vaikuttaa myös vähäisessä määrin vaalipiirirajoihin.

Lisätietoja:
vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, puh. 09 1606 7572
sähköposti: [email protected]