EU:n palveluksessa oleville äänioikeus Suomen europarlamenttivaaleissa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 30.12.2013 12.56
Tiedote -

Suomessa asuvat EU:n tai muiden kansainvälisten järjestöjen palveluksessa olevat EU-kansalaiset saavat äänioikeuden Suomessa toimitettavissa europarlamenttivaaleissa. Tätä koskeva lainmuutos tulee voimaan 1. tammikuuta 2014.

Uudistuksen myötä esimerkiksi Euroopan kemikaaliviraston Suomessa olevat työntekijät ja näiden perheenjäsenet voivat valita, äänestävätkö Suomen vai kotivaltionsa europarlamenttivaaleissa. Sen, joka haluaa käyttää äänioikeuttaan Suomessa, tulee kirjallisesti ilmoittaa siitä maistraattiin. Mahdollisuus äänioikeuden saamiseen koskee nykytilanteessa arviolta kuuttasataa Suomessa asuvaa EU-kansalaista, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa.

EU:n perussopimuksen mukaan unionin kansalaisella on äänioikeus ja vaalikelpoisuus Euroopan parlamentin vaaleissa siinä jäsenvaltiossa, jossa hän asuu, samoin edellytyksin kuin tämän valtion kansalaisilla.

Väestörekisterikeskus tiedottaa äänestysmenettelystä niille EU-kansalaisille, joilla on äänioikeus Suomessa.

Lisätietoja: vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, puh. 02951 50128, sähköposti: etunimi.sukunimi(at)om.fi

Anna-Maja Henriksson