ETYJ saapuu arvioimaan Suomen eduskuntavaaleja
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ on päättänyt lähettää arvioijansa Suomen eduskuntavaaleihin, jotka toimitetaan 17. huhtikuuta 2011. Kyseessä ei ole varsinainen laajamittainen vaalitarkkailu, vaan kevyempi asiantuntijapohjainen arviointimissio.
ETYJ:n asiantuntijaryhmä vieraili Suomessa tammikuussa arvioimassa vaaleihin valmistautumista ja tapasi siinä yhteydessä viranomaisten, poliittisten puolueiden, tiedotusvälineiden ja järjestöjen edustajia. Vierailusta laaditussa raportissa todetaan, että kyseiset tahot tunsivat suurta luottamusta vaalien järjestämiseen, eikä siten ole tarvetta laajemmin tarkkailla itse vaalitoimitusta. Vaaliprosessia voidaan kuitenkin aina parantaa ja tässä ETYJ:n arviointimissiosta voi olla hyötyä. ETYJ aikoo myös arvioida uuden vaalirahoituslainsäädäntömme toimivuutta.
ETYJ on viime aikoina lähettänyt aikaisempaa enemmän vaalitarkkailijoita myös läntisiin jäsenmaihinsa. Esimerkiksi Norjassa vastaavanlainen arviointimissio toteutettiin vuoden 2009 parlamenttivaaleissa.
Lisätietoja:
demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtaja Johanna Suurpää, puh. 09 1606 7800