Lausuntopyyntö
Lakiesitys parantaisi valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen ennakoitavuutta ja pitkäjänteisyyttä

valtioneuvoston viestintäosastovaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 23.6.2022 9.21
Tiedote

Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitusta koskevasta lainsäädännöstä.

Hallitusohjelman tavoitteena on nostaa Suomen tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot neljään prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2030 mennessä. Hallitus päätti vuonna 2021 perustaa parlamentaarisen työryhmän tavoitteen edistämiseksi. Parlamentaarinen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan työryhmä esitti joulukuussa 2021, että neljän prosentin tavoitetta vastaava tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen nosto toteutettaisiin muun muassa säätämällä T&K-rahoituslaki.

Esityksen tavoitteena on parantaa valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen ennakoitavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Laissa säädettäisiin valtion talousarvioon vuosina 2024–2030 otettavien tutkimus- ja kehittämistoimintaan tarkoitettujen valtuuksien ja määrärahojen yhteismäärästä. Valtuuksien ja määrärahojen määrää lisättäisiin tasaisesti vuosittain. Laissa säädettäisiin myös valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen pitkäaikaisen suunnitelman laatimisesta. 

Hallituksen esityksen luonnos lähetettiin lausuntokierrokselle 22. kesäkuuta. Lausuntoaika päättyy 15. elokuuta. 

Hallituksen esityksen luonnos laiksi tutkimus- ja kehittämistoiminnan verovähennyksestä lähtee lausuntokierrokselle myöhemmin.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Sanna Nieminen, puh. 02955 30048, sanna.nieminen(at)gov.fi (poissa 6.–27.7.)
Finanssineuvos Taina Eckstein, puh. 02955 30062,  taina.eckstein(at)gov.fi (poissa 29.6.–31.7.)