Euroopan tason poliittisten puolueiden ja säätiöiden asemaan ehdotetaan parannuksia
Valtioneuvosto antoi eduskunnalle kirjelmän Euroopan tason poliittisten puolueiden ja säätiöiden asemaan liittyvistä komission ehdotuksista. Ehdotettujen EU-puolueasetuksen ja siihen liittyvän varainhoitoasetuksen muutoksen tavoitteena on parantaa Euroopan tason poliittisten puolueiden ja niitä lähellä olevien poliittisten säätiöiden näkyvyyttä, tunnettuutta, tehokkuutta, avoimuutta ja vastuuvelvollisuutta.
Ehdotuksen mukaan ainoastaan perussääntönsä rekisteröineet puolueet voisivat jatkossa hakea Euroopan parlamentilta EU-rahoitusta. Rahoitus myönnettäisiin nykyiseen tapaan Euroopan parlamentin vaalien tulosten perusteella, mutta sen maksamista varten perustettaisiin oma osasto varainhoitoasetukseen. Myös rahoituksen käyttöehtoihin esitetään eräitä muutoksia.
Suomessa ei tällä hetkellä ole yhtään puoluetta tai säätiötä, joka saisi Euroopan tason poliittisille puolueille ja säätiöille myönnettävää EU-rahoitusta.
Valtioneuvosto suhtautuu ehdotuksen tavoitteisiin yleisesti ottaen myönteisesti, mutta katsoo, että ehdotuksiin sisältyy kuitenkin sellaisia kokonaisuuksia, jotka vaativat tarkempaa selvittämistä. Kannanmuodostus yksittäisiin ehdotuksiin on vielä kesken.
Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen, puh. 02951 50454
sähköposti: [email protected]
Komission ehdotus (pdf-tiedosto)