Lausunnot ja kannanotot äänestysikärajan alentamisesta koottu yhteen

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 24.1.2011 13.20
Tiedote -

Äänioikeusikärajatyöryhmän mietinnöstä ”Nuorten ääni – aikuisten uurna” on valmistunut lausuntoyhteenveto oikeusministeriössä. Lausuntoja annettiin yhteensä 49. Lausuntoyhteenveto sisältää myös tiivistelmät kansalaiskeskusteluista, joita äänestysikärajatyöryhmän mietinnöstä käytiin kolmella eri keskustelufoorumilla.

Työryhmä selvitti mietinnössään edellytyksiä äänioikeusikärajan alentamiselle 16 vuoteen kunnallisvaaleissa, mutta ei ottanut kantaa ikärajan alentamiseen, koska kyseessä on ennen muuta poliittinen päätös.

Äänioikeusikärajan alentamista sekä puollettiin että vastustettiin lausunnoissa monin eri perustein. Useissa lausunnoissa esitettiin lisäselvitysten tekemistä sekä viime syksynä pidettyjen seurakuntavaalien äänioikeusikärajakokeilun tuloksien seuraamista. Monissa lausunnoissa korostettiin, että äänestysikärajan alentaminen edellyttäisi riittäviä tukitoimia, esimerkiksi koulujen demokratiakasvatuksen lisäämistä.

Eduskuntapuolueiden kannat äänioikeusikärajan alentamisen suhteen jakautuivat. Keskusta, Vasemmistoliitto ja Vihreät olivat valmiita alentamaan ikärajaa, ainakin mikäli riittäviä tukitoimia nuorten osallistumiselle järjestetään. Kokoomus, Perussuomalaiset, Sosiaalidemokraattinen Puolue ja Ruotsalainen kansanpuolue olivat äänioikeusikärajan alentamista vastaan. Myös Kristillisdemokraatit suhtautuivat ikärajan alentamiseen varauksella.

Lausunnon antaneista yhdistyksistä suurin osa puolsi äänestysikärajan alentamista kunnallisvaaleissa. Perusteena oli useimmiten nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen.

Lisätietoja:
erikoissuunnittelija Niklas Wilhelmsson, puh. 09 1606 7966
sähköposti: [email protected]