Vuoden 2008 puoluetuen käytössä ei huomautettavaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 16.9.2010 21.00
Tiedote -

Oikeusministeriössä on valmistunut tarkastus puolueiden varainkäytöstä vuonna 2008. Tarkastuksessa ei havaittu mitään säännösten vastaista valtion puolueille myöntämien avustusten käytössä. Tarkastuksen suorittamiseen osallistui tilintarkastusyhtiö KPMG Oy Ab. Tarkastushavainnot on saatettu puolueiden tietoon.

Valtioneuvosto myönsi eduskunnassa edustettuina oleville puolueille vuodelle 2008 avustuksia poliittisen toiminnan tukemiseen yhteensä 17 910 000 euroa sekä tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen yhteensä 17 910 000 euroa.

Syyskuun 2010 alusta tuli voimaan puoluelain uudistus, jonka aikaisempaa tarkemman sääntelyn myötä puolueen on tehtävä Valtiontalouden tarkastusvirastolle ajantasainen ilmoitus puolueen, puolueyhdistyksen ja puolueen lähiyhteisön saaman vähintään 1500 euron arvoisen tuen antajasta ja määrästä. Jatkossa puolueiden on eriteltävä tarkastusvirastolle myös vaalikampanjoidensa kulut ja rahoitus.

Valtion myöntämän puoluetuen käytön valvontaan sovelletaan jatkossa valtionavustuslain säännöksiä. Puoluetuen käyttöä valvoo edelleen oikeusministeriö, jolla on valvontatehtävässä valtionapuviranomaiselle säädetyt toimivaltuudet. Sovellettavaksi tulevat siten valtionavustuslain säännökset avustuksen saajan tiedonantovelvollisuudesta, valtionapuviranomaisen tarkastusoikeudesta, tarkastuksen suorittamisesta ja oikeudesta saada tarvittaessa virka-apua valvonta- ja tarkastustehtävien suorittamisessa.

Oikeusministeriön pyynnöstä KPMG on esittänyt tarkastushavaintojen perusteella eräitä kehittämisehdotuksia. Puoluetuen käytön valvontaan liittyen KPMG ehdottaa harkittavaksi määrämuotoisen tilitysvelvollisuuden asettamista puoluetukea saaville puolueille. Lisäksi valtioneuvoston myöntämispäätöksiin voitaisiin liittää tarkat ohjeet avustusten tilityksistä ja erillisestä käsittelystä puolueiden kirjanpidossa. Oikeusministeriö valmistelee tarkempia säännöksiä suositusten perusteella.

Lisätietoja:
johtaja Johanna Suurpää, puh. 09 1606 7800
neuvotteleva virkamies Jussi Aaltonen, puh. 09 1606 7620
sähköposti: [email protected]

Tiedotteen liitteinä verkkosivuilla www.om.fi:
Kertomus puoluelaissa tarkoitetusta varainkäytön valvonnasta vuodelta 2008
Yhteenveto havainnoista ja suosituksista (KPMG) löytyvät tiedotteesta verkkosivuilla www.om.fi